Vihreän liiton ohjelma globalisaation hallinnasta

Hyväksytty hallituksen kokouksessa 17.1.2004

Kohti reilua ja kestävää globalisaatiota

**Globaali talous tarvitsee globaalit säännöt

Reilumpaan maailmanjärjestykseen

Askelia kohti globalisaation demokraattista hallintaa**

I Globaalin talouden reformi

II Globaalien päätöksentekorakenteiden uudistaminen

III Globaalin turvallisuuden kehittäminen

IV Globaali ympäristövastuu

2000-luvun alussa pääoma liikkuu sähköisessä muodossa valon nopeudella maasta toiseen. Kansainväliset pääomaliikkeet eli arvopaperien ja valuuttojen myynti rajojen yli ovatkin rahalliselta arvoltaan jo monikymmenkertaiset tavarakauppaan verrattuna. Rajojen yli ulottuvat taloudelliset siteet valtioiden, yritysten ja ihmisten välillä ovat voimakkaat, moniulotteiset ja nopeavaikutteiset. Pörssikurssien heilahtelut merkittävimmissä finanssikeskuksissa tuntuvat välittömästi eri puolilla maailmaa.

Riskit ovat globalisoituneet. Tekninen ja taloudellinen kehitys on tehnyt mahdolliseksi yhä massiivisemman luonnon muuttamisen, tahallisen ja tahattoman. Ihminen muuttaa olosuhteita koko maapallolla ja aiheuttaa samalla koko maapalloon ulottuvia riskejä. Ihminen on ohentanut elämää suojaavan otsonikerroksen ja kasvattanut ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden korkeimmalle tasolle 420 000 vuoteen. Maansiirtokoneet siirtävät maamassoja vuodessa paikasta toiseen enemmän kuin mannerlaattojen liikkeestä johtuva vuorijonojen poimutus. Laajoilla alueilla ylikalastus on romahduttamassa merten kalakannat. Monien jokien virtaamasta niin suuri osa käytetään peltojen ja nurmikkojen kasteluun, teollisuuden prosesseihin ja juoma- ja talousvedeksi, että alajuoksulla joet ovat lähes kuivuneet. Toisaalta vesivaroja samaan aikaan liataan käyttökelvottomaan kuntoon. Lajien sukupuuttonopeus on tuhatkertainen verrattuna luonnolliseen vauhtiin. Öljyn vuosituotanto maailmassa alkaa todennäköisesti lähivuosina laskea sekä. Keskeiset fossiiliset polttoaineet ovat loppumassa ja jäljellä olevien varantojen uusjako on käynnissä, paikoin hyvin sotaisasti. Koko maapallon näkökulmasta ihmiskunta on kuluttamassa sitä luontopääomaa, johon elämämme ja toimeentulomme viime kädessä perustuu.

Globalisaation ennustetaan kasvattavan tuotantoa maailmanlaajuisesti. Sen seurauksena oletetaan monen nykyisen kehitysmaan kulutustason nousevan olennaisesti. Tämä vaikeuttaa maailmanlaajuisia ympäristöongelmia olennaisesti, kun raaka-aineiden ja erityisesti energian kulutus uhkaa nousta. Teollisuusmaat eivät voi suurina ympäristökuormittajina vaatia kehitysmaita tyytymään köyhyyteensä ympäristön säästämiseksi. Siksi on yhdessä etsittävä keinot ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Mitä enemmän talous kasvaa, sitä tärkeämmäksi tulee ekotehokkuuden nostaminen niin kehittyvissä maissa kuin teollisuusmaissakin.

Reilumpi ja kestävämpi talouden globalisaatio antaa kansallisvaltioille nykyistä paremmat mahdollisuudet vastata omien työmarkkinoidensa rakennemuutoksiin. Tällöin paranevat myös Suomen edellytykset pitkäjänteiseen työllisyyspolitiikkaan.

Globalisaatio ei ole vain taloudellinen ilmiö. Globalisaation taloudellisten ilmiöiden hallinta antaa kuitenkin entistä paremmat mahdollisuudet nykyistä tasa-arvoisempaan kulttuuriseen vuorovaikutukseen eri maiden ja kulttuuripiirien välillä. Talouden globalisaation hallinta on siis myös väline oikeudenmukaisemman, kestävämmän ja kulttuurisesti moniarvoisen maailmanjärjestyksen luomiseksi.

Globaali talous tarvitsee globaalit säännöt

Tärkeitä virstanpylväitä kansainvälisen kaupankäynnin vapautumisessa ovat olleet GATT-sopimus (yleinen tulli- ja kauppasopimus) ja sittemmin WTO:n (Maailman kauppajärjestö) perustaminen. Kansainvälisten pääomaliikkeiden vapautuminen 1980-luvulta alkaen kiihdytti talouden maailmanlaajuistumista. Talouden globalisaation voimaa on kasvattanut myös tietoliikenteen helpottuminen ja nopeutuminen modernin tekniikan myötä.

Länsi-Euroopassa Euroopan unionin perustaminen on toisaalta voimistanut alueen sisäisiä taloudellisia siteitä ja lisännyt alueen sisäistä taloudellista vaihtoa sekä toisaalta mahdollistanut ylikansallisen päätöksenteon, jolla asetetaan reunaehtoja unionin sisämarkkinoille, muun muassa yhteisen ympäristöpolitiikan ja kuluttajansuojasäädösten kautta. Globaalilla tasolla sosiaalisten ja ympäristöpoliittisten sääntöjen kehittäminen on jäänyt ylikansallisen talouden kehityksestä jälkeen. Tämä on kasvattanut ylikansallisten yritysten valtaa suhteessa kansallisvaltioihin. Erityisesti köyhimpien maiden on vaikea valvoa etujaan toisaalta suuryhtiöitä ja toisaalta rikkaimpia valtioita vastaan. EU:n on tulevaisuudessa otettava vahvempi rooli globalisaation oikeudenmukaisen hallinnan edistämisessä sekä toimittava kansainvälisen ympäristönsuojelun puolesta. Muista kansainvälisistä järjestöistä ei toistaiseksi ole muodostunut riittävää vastapainoa vapaakaupalle. Jos EU:n neuvotteluoikeudet kauppapolitiikassa lisääntyvät, on erityisen tärkeää, että EU:n kauppapolitiikkaa koordinoidaan sen ympäristö-, kehitysyhteistyö- ja muiden tavoitteiden mukaiseksi.

Vaurauden kasvattaminen on kaupan ja pääomaliikkeiden vapauttamisen motiivi ja vauraus onkin kasvanut nopeasti. Se jakautuu kuitenkin kohtuuttoman epätasaisesti. 2000-luvun alussa rikkain viidennes käyttää neljä viidesosaa koko ihmiskunnan käyttämistä resursseista ja sen tulot ovat 80-kertaiset verrattuna köyhimpään viidennekseen. Tuloerot ovat kasvaneet vuosikymmenien ajan ja kasvavat edelleenkin. Viime vuosina Kiinan ja Intian väkirikkaiden talouksien nopea vaurastuminen on muuttanut kuvaa maailmanlaajuisen tulonjaon kehityksestä maiden välillä. Vaurastuminen ei kuitenkaan koske köyhimpiä kehitysmaita ja tuloerot lähes kaikkien maiden sisällä ovat kasvamassa. 500 suurinta yritystä hallitsee 70 prosenttia koko maailmankaupasta, kun taas köyhimmät 49 valtiota, joissa asuu kymmenesosa maailman väestöstä, hallitsee alle puolta prosenttia maailmankaupasta. Puolet ihmiskunnasta elää alle kahdella dollarilla tai eurolla ja kolmannes ihmiskunnasta vähemmällä kuin yhdellä eurolla päivässä. Köyhyys merkitsee useimmiten myös puutteellisia koulunkäyntimahdollisuuksia ja vaaraa kuolla tauteihin, jotka lääketiede kuitenkin osaisi estää ja hoitaa halvalla.

UNIFEMin ja FAO:n arvioiden mukaan 55 - 70 prosenttia maailman köyhimmistä ihmisistä on naisia ja tyttöjä. Naiset tuottavat selvän enemmistön maailman ravinnosta, mutta he omistavat vain yhden prosentin maasta. Epätasa-arvoiset talous- ja valtarakenteet sekä resurssien käyttöoikeudet tekevät naisten köyhyydestä lisääntyvää ja jatkuvaa. Naisten vähäinen tuotantoresurssien omistus ja heikot lainansaantimahdollisuudet estävät varsinkin kehitysmaissa naisten mahdollisuuksia hyötyä talouden globalisaatiosta. Kehitysyhteistyöhankkeiden ja kauppasopimusten vaikutuksia sukupuolten toimintaedellytyksiin pitääkin tarkastella sukupuolivaikutusten näkökulmasta

Maailmanlaajuisia tuloeroja on pyritty jonkin verran tasoittamaan kehitysavun kautta. Sen avulla onkin saatu aikaan monia myönteisiä asioita, esimerkiksi lukutaidottomuus maailmassa on vähentynyt. Huomattakoon kuitenkin, että teollisuusmaissa työskentelevät vierastyöläiset lähettävät kotimaihinsa rahaa enemmän kuin on koko maailman kehitysavun yhteissumma. Kehitysapu on tärkeää ja sen kasvattaminen on välttämätöntä, mutta kehitysmaiden kannalta vieläkin tärkeämpää olisi muuttaa kansainvälisen kaupan sääntöjä siten, että köyhien maiden oman talouden kehitystä helpotettaisiin. Nykyisten rikkaitten maitten oma teollisuus pääsi aikoinaan alkuun tullimuurien suojassa. Mutta nyt kansainvälisen kaupan säännöt vaativat kehitysmaita päästämään teollisuusmaiden tuotteet vapaasti markkinoilleen, kun samaan aikaan teollisuusmaat ylläpitävät korkeita tulleja kehitysmaiden maataloustuotteille, joiden myynti olisi kuitenkin useimmille köyhille maille realistisin tapa päästä vaurastumisen alkuun. Samaan aikaan teollisuusmaiden subventoidun maatalouden ylijäämää markkinoidaan kehitysmaihinkin keinotekoisen alhaisilla hinnoilla, jolloin ne syrjäyttävät paikallista tuotantoa. Lisäksi velkaongelma vaikeuttaa monien maiden nousemista siihen tilaan, että niillä olisi todelliset mahdollisuudet nousta pois köyhyydestä.

Kansainvälisen kaupan ja pääomaliikkeiden sääntöjen kehittelyä on paljolti ohjannut uusliberalistinen ajattelu. Vauraimmat valtiot ovat kauppaneuvotteluissa ajaneet lähestulkoon pelkästään omia itsekkäitä etujaan ja ylikansallisten suuryritysten edunvalvonnalla on ollut liian vahva asema. Kehitysmaiden neuvotteluasema on ollut ja on liian heikko. Muun muassa teollisia ja tekijänoikeuksia säätelevä TRIPS-sopimus rajoittaa kehitysmaiden mahdollisuuksia tuottaa itse omille markkinoilleen halpoja lääkkeitä ja mahdollistaa senkin, että kehitysmaista ilmaiseksi hankitun geenimateriaalin avulla kehitetään uusia patentoituja viljelylajikkeita, joita sitten markkinoidaan kalliilla kehitysmaiden viljelijöille. Mahdollisuus tiedon patentointiin ehkäiseen myös tiedon siirtymistä kehitysmaihin.

Maailman taloudessa 1980-luvulta alkaen tapahtuneet muutokset ovat olleet niin nopeita, että niitä on kutsuttu “globalisaatioshokiksi”. Tämä synnytti myös kansainvälisen kritiikin vahvemman oikeuteen nojaavaa globalisaatiota vastaan. Vihreät suhtautuvat kriittisesti ohjaamattomaan uusliberaalistisen talousajattelun hallitsemaan globalisaatioon, mutta eivät pidä talouden globalisaatiota pelkästään kielteisenä asiana. On järkevää tehdä valtioiden ja alueiden välillä työnjakoa siten, että asioita tehdään ja tuotetaan siellä, missä siihen on parhaat edellytykset toisaalta luonnonolojen ja toisaalta inhimillisen osaamisen kautta. On myös järkevää, että tieto ja osaaminen liikuvat yli rajojen.

Toisaalta kaikki uusi ei aina ole edistystä eikä kaukaa tuotu aina ole parasta. Esimerkiksi ruokaa on monissa tapauksissa järkevää tuottaa ja jalostaa lähellä asuvia kuluttajia varten. Myös muun paikallisille ja alueellisille markkinoille suuntautuvan tuotannon kehittäminen on tärkeä tapa luoda ihmisille mahdollisuuksia toimeentuloon ja vaurastumiseen niin köyhissä kuin rikkaissakin maissa. Kuljetusten ympäristövaikutukset tulee laskea mukaan kuljetusten hintoihin esimerkiksi verotuksen avulla. Tämä vähentäisi tavaroiden liikkumista ja parantaisi paikallisen tuotannon kilpailuasemaa.

Teollisuusmaissa globalisaatio merkitsee suuria muutoksia työmarkkinoilla. Monia työpaikkoja siirtyy halvan työvoiman maihin, toisaalta toisia työpaikkoja syntyy tilalle, sillä halvan työvoiman maasta eivät lisää vain vientiään vaan myös tuontiaan. Kielteisiin sosiaalisiin ja alueellisiin vaikutuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Tulojen, vaurauden ja elinolojen erojen kärjistyminen on omiaan synnyttämään “köyhässä etelässä” katkeruutta “rikasta pohjoista” kohtaan, etenkin kun tiedonvälityksen kehittyminen ja viihdeteollisuuden tuotteiden leviäminen on tehnyt merkittävälle osalle maailman köyhiä näkyväksi sen vaurauden, jossa ihmiskunnan rikkain osa elää. Tämä luo kasvualustaa monenlaisille levottomuuksille, myös kansainväliselle terrorismille. Siksi tarvitaan parempaa oikeudenmukaisuutta ja myös ylikansallista tulonjakoa.

Reilumpaan maailmanjärjestykseen

Ihmiskunta on ylittänyt luonnonvarojen kestävän käytön rajat. Ilmastonmuutoksen lisäksi luonnontalouden rajat tulevat vastaamme ennen muuta energian ja makean veden kohdalla. Teollistuminen lähti aikoinaan käyntiin uusiutumattomien energiaresurssien varassa, ensin fossiilisten polttoaineiden ja myöhemmin ydinvoiman. Niiden varannot loppuvat väistämättä, mutta niihin liittyy välittömämpiäkin ongelmia. Ydinvoimaan liittyy laajalle ulottuvien onnettomuuksien vaara ja lisäksi se tuottaa jätteitä, jotka pysyvät vaarallisina satojatuhansia vuosia. Sekä ydinenergian, että fossiilisiin polttoaineisiin pohjautuvan energian tuotannon alkulähteillä, louhoksilla ja porauskentillä on aiheutettu laajamittaisia ympäristöongelmia, sekä tuhottu paikallisten asukkaiden, usein alkuperäiskansojen, perinteisiä toimeentulomahdollisuuksia, sosiaalisia verkostoja ja kulttuuria.

Fossiilisten polttoaineiden poltto lisää ilmakehän hiilidioksidia. Maaperän, kasvillisuuden ja merien kyky sitoa itseensä hiilidioksidia on ylitetty kauan sitten, joten sen pitoisuus ilmakehässä kasvaa. Tästä aiheutuva ilmastonmuutos uhkaa aiheuttaa erittäin merkittäviä haitallisia muutoksia ekosysteemeissä koko maapallolla. Yksi niistä on se, että käytettävissä olevan makean veden määrä vähenee ja sen laatu heikkenee. Ilmaston lämmetessä lisääntyvät myös vedessä elävät taudinaiheuttajat, kuten kolera. Jo nyt 1,3 miljardia ihmistä elää vailla puhdasta juomavettä ja 19 maassa on enemmän tai vähemmän pula makeasta vedestä. Vuoteen 2025 mennessä vesipulasta kärsivien maiden määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan ilman ilmastonmuutostakin, väestönkasvun ja taloudellisen kehityksen vuoksi. Ilmaston lämpeneminen sulattaa lisäksi vuoristojäätiköitä, joista saavat alkunsa monet suuret joet, mikä aiheuttaisi merkittäviä vaikeuksia esimerkiksi Pohjois-Italian maanviljelykselle, kun talvella vuorille satanut lumi sulaisi kaikki keväällä eikä vettä riittäisi nykyiseen tapaan pitkin kesää. Lisäksi on arvoitu, että yli miljoona eliölajia saattaa hävitä sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä.

Maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseen tarvitaan ylikansallisia toimia eivätkä kaupan säännöt saa sitä estää, ei myöskään lyhyen aikavälin taloudellisten etujen tavoittelu.

Paluuta menneeseen ei ole. Toisaalta maailmanlaajuinen talous ja toisaalta koko maailmaa koskettavat ongelmat ja uhkat vaativat nykyistä parempia kansainvälisiä pelisääntöjä. On kehitettävä globaalia demokratiaa eli nykyistä demokraattisempia kansainvälisiä päätöksentekojärjestelmiä. Ympäristöä ja työntekijöitä koskevien sopimusten tulee mennä kaupan ja pääomaliikkeiden sääntöjen edelle. Monissa kehitysmaissa vastustetaan ympäristöä ja työntekijöiden oikeuksia koskevien sääntöjen ottamista osaksi kansainvälisen kaupan sääntelyä, koska pelätään että kyseessä on rikkaitten maitten protektionismin uusi muoto. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että vaatisimme kehitysmaita noudattamaan teollisuusmaiden ympäristö- ja työlainsäädäntöä, vaan ympäristöä ja työoloja koskevien kansainvälisten sopimusten aseman vahvistamisesta. Lisäksi on pyrittävä siihen, että kehitysmaat hyväksyessään ympäristö- ja työsuojelusopimuksia saisivat vastapainoksi nykyistä edullisemmat kauppasopimukset esimerkiksi siten, että niiden tuotteet pääsisivät vapaasti teollisuusmaiden markkinoille samalla kun ne saisivat oikeuden ylläpitää yksipuolista tullisuojaa haavoittuvimmilla aloilla toistaiseksi. Lisäetuja voidaan antaa myös kehitysmaille, jotka liittyvät Kioton ilmastosopimuksen. Ei ole kehitysmaiden omankaan edun mukaista sallia omien kansalaistensa epäinhimillistä kohtelua ja oman ympäristönsä pilaamista taloudellista etua tavoiteltaessa.

Vihreät vaativat maailmanlaajuisten päätöksentekojärjestelmien ja toimintasääntöjen kehittämistä tasa-arvoisemmiksi reilummiksi ja kestävämmiksi. Tämä on myös loppujen lopuksi myös rikkaiden teollistuneiden maiden etujen mukaista.

Seuraavassa esitetään joitakin lyhyen ja pitkän aikavälin askeleita kohti globalisaation demokraattista hallintaa.

Askelia kohti globalisaation demokraattista hallintaa

I Globaalin talouden reformi

(a) markkinoiden sääntely

Lyhyellä aikavälillä:

On lakkautettava veroparatiisit, ensimmäiseksi Euroopan unionin sisällä sijaitsevat.
On luotava kansainväliset säännöt taloudellisille erikoisalueille, joille valtiot houkuttelevat investointeja erityisen alhaisten verojen avulla ja muun sääntelyn purkamisella.
On kehitettävä yritysten yhteiskuntavastuuta, esimerkiksi koulunkäyntimahdollisuuden tarjoamista nuorille työntekijöille.
Euroopan unionissa on säädettävä vähimmäistasot ympäristö- ja pääomaveroille ja helpotettava niitä koskevaa päätöksentekoa siirtymällä määräenemmistöpäätöksiin.
Lento- ja laivaliikenteen polttoaineet tulee panna verolle ja hiilidioksidipäästöjen rajoitukset on ulotettava myös niihin.
On otettava käyttöön globaalilotto vahvistamaan YK:n itsenäistä, hallituksista riippumatonta rahoitusta.
Kansainvälisissä kaupan säännöissä on annettava kehitysmaille mahdollisuus vetäytyä ja poiketa sopimuksista sekä siirtymäkauden ajan suojata tullein kehittymässä olevia talouden alojaan.

Pitemmällä aikavälillä:

On ryhdyttävä kehittämään globaalin verotuksen muotoja YK-järjestöjen kehitysohjelmien rahoittamiseksi. Ensimmäisenä askeleena on valuutansiirto-vero, jolla pyritään puuttumaan spekulatiivisiin kansainvälisiin valuutansiirtoihin ja pääomaliikkeisiin.
On luotava työehtoja ja ympäristönsuojelua koskevat normit, jotka sitovat useiden valtioiden alueella tuotantoa harjoittavia yrityksiä ja ulkomaisia investointeja. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu raportointi tulisi tehdä pakollisisiksi suurille ja keskisuurille yrityksille.

(b) Globaalin oikeudenmukaisuuden edistäminen

Lyhyellä aikavälillä:

On luotava kehitysmaiden velkasovittelujärjestelmä, johon pääsyn ehtona on se, että maa sitoutuu demokratian, ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja hyvän hallinnon normeihin.
Vauraiden maiden tulee nostaa kehitysapunsa 0,7 %:iin kansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä.
Julkisia hankintoja tehtäessä on huomioitava hankkeen sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset, esim. reilua kauppaa suosimalla.
Reilua kauppaa tulee edistää muun muassa julkisissa hankinnoissa.
Kuluttajilla ja kaupalla on oma vastuunsa reilun kaupan tuotteiden suosimisessa. Näitä tuotteita tulee olla kattavasti tarjolla.
On analysoitava teollisuusmaiden tekstiiliteollisuudelleen ja maataloudelleen antamat tuet ja purettava kehitysmaiden kannalta haitallisimmat tukimuodot.
On vapautettava kehitysmaiden tuotteiden pääsy teollisuusmaiden markkinoille.
Peruskoulutuksen tulee olla maksutonta ja kaikkien saatavissa. Koulutus on tehokas ja kattava keino saattaa ihmiset tietoisiksi oikeuksistaan ja osallistumismahdollisuuksistaan.

Pitemmällä aikavälillä:

On laadittava työvoiman ylikansallista liikkumista koskeva kansainvälinen sopimus. Ihmisillä tulee olla oikeus liikkua rajojen yli parempaa toimeentuloa etsimään.
Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa on painotettava ilmasto-oikeudenmukaisuutta ja vaiheittain siirryttävä järjestelmään, joka perustuu yhtäläiseen päästötasoon eli päästöoikeuksien jakamiseen tasan maailman ihmisten kesken.
On ryhdyttävä rakentamaan myös laaja-alaisempaa globaalia tulonsiirtojärjestelmää perusopetuksen ja perusterveydenhuollon turvaamiseksi maailman köyhimmille.

II Globaalien päätöksentekorakenteiden uudistaminen

YK:n päätöksentekojärjestelmää on muutettava demokraattisemmaksi. Turvallisuusneuvostoon tulee saada yksi paikka Euroopan unionille Ranskan ja Iso-Britannian sijaan ja turvallisuusneuvoston pysyviksi jäseniksi on otettava Intia, Etelä-Afrikka, Brasilia ja Japani. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten veto-oikeus tulee rajoittaa.
YK:n kehitysohjelma UNDP on muutettava YK:n viralliseksi alajärjestöksi, jonka rahoitus perustuu jäsenmaksuihin eikä vapaaehtoisiin avustuksiin. Tämän järjestön tehtäväksi tulee globaalin kehityspolitiikan koordinointi.
Ympäristöä, ihmisoikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia koskevien kansainvälisten sopimusten normit tulee ottaa osaksi kansainvälistä taloutta ja kauppaa koskevia sopimuksia.
UNEP:in eli YK:n ympäristöohjelma on kehitettävä Maailman ympäristöjärjestöksi WEO:ksi koordinoimaan kansainvälistä ympäristösopimuksia ja koko kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa. WEO:lla on oltava samanlainen tuomiovalta kuin WTO:lla.
WTO:n toimintaa on muutettava avoimemmaksi ja sen päätöksentekoa on demokratisoitava.
Globaalia kansalaisyhteiskuntaa vahvistetaan muun muassa parantamalla kansalaisjärjestöjen roolia päätöksenteossa ja valmistelussa
Palvelujen kauppaa koskeva GATS-sopimus on neuvoteltava uudestaan siten, että se ei velvoita avaamaan kilpailulle julkisia palveluita, kuten koulutusta ja terveydenhuoltoa.
Myös teollisia ja tekijänoikeuksia koskeva TRIPS-sopimus on neuvoteltava uudestaan ja neuvottelut tulee siirtää WTO:sta YK:n alaisuuteen.
Teollisuusmaiden tulee tukea kehitysmaita niiden neuvotteluvalmiuksien parantamisessa.
Kansainvälisen talouden instituutiot IMF, Maailmanpankki ja alueelliset investointirahastot tulee uudistaa ja rahoitettavia hankkeita on arvioitava myös ekologisin ja sosiaalisin kriteerein.

III Globaalin turvallisuuden kehittäminen

Lyhyellä aikavälillä:

On vahvistettava kansainvälistä rikostuomioistuinta.
On vahvistettava varustautumisen ja aseriisunnan kansainvälistä valvontaa.
On rajoitettava kansainvälistä asekauppaa.
On kehitettävä Euroopan unionin yhteistä ulkopolitiikkaa ja otettava rauhan ja oikeudenmukaisuuden edistäminen sen päätavoitteeksi.
On lisättävä naisten osuutta konfliktien ja kriisien ennaltaehkäisyssä ja siviilihallinnassa.

Pitemmällä aikavälillä:

On laadittava sosiaalisten oikeuksien kansainvälinen peruskirja, Global Social Charter.
Kansainvälisen rikostuomioistuimen tuomiovalta on ulotettava niihinkin maihin, jotka eivät ole ratifioineet kyseistä sopimusta.
On toteutettava joukkotuhoaseiden aseistariisunta, mukaan lukien ydinaseiden.
On perustettava YK:n interventiorahasto rahoittamaan äkillisesti tarvittavat interventio- ja hätäaputoimet.

IV Globaali ympäristövastuu

Lyhyellä aikavälillä:

Taloudellisen kasvun ja ympäristökuormituksen välinen yhteys on katkaistava.
Verotuksen painopistettä on siirrettävä voimakkaasti energia- ja ympäristöverojen suuntaan.
Kaupan sääntöjen pitää sopeutua kansainvälisten ympäristösopimusten normeihin.
Puhtaan veden saanti on turvattava kaikille.
Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on pysäytettävä.
Erityisesti teollisuusmaissa on määrätietoisesti parannettava tuotannon ekologista tehokkuutta.

Pitemmällä aikavälillä:

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on pysäytettävä.
On luotava kaikkia maita sitovat ympäristönormit sekä sovittava maakohtaisista päästökiintiöistä ilmasto-oikeudenmukaisuuden periaatteiden mukaan.
On luotava maailmanlaajuisia, kaikki koskevia ympäristöveroja, joilla rahoitetaan mm. kehitysohjelmia.
Energia on tuotettava uusiutuvilla energianlähteillä.
Uusiutumattomien raaka-aineiden käytössä on siirryttävä suljettuun kiertoon eli käytöstä poistettujen tavaroiden sisältämä materiaali tulee kierrättää käytettäväksi uudestaan.
Luonnonvarojen käytön tasosta sovitaan kansainvälisin sopimuksin WEO:n piirissä.